


OSTEOPATIA
Vastaanottoaika noin 40-60min.
Osteopatiassa kehoa tarkastellaan kokonaisuutena. Kehon eri rakenteet ja toiminnot ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa keskenään. Kehon yhden alueen toimintahäiriö voi vaikuttaa muualle ja oireilla toisella alueella kuin missä varsinainen ongelma sijaitsee. Siksi osteopatiassa ei keskitytä ainoastaan oireilevaan kohtaan, vaan pyritään tutkimisella selvittämään, mitkä tekijät voivat vaikuttaa oireen syntyyn ja kehon toimintaan.
Käsittely sisältää erilaisia manuaalisia tekniikoita kuten nivelten mobilisaatioita ja manipulaatioita, faskiakäsittelyä sekä tarvittaessa dry needlingiä tai kuivakuppausta aina tarpeen mukaisesti. Osteopaattisessa hoidossa hieronta voi myös olla yksi käytettävistä hoitomenetelmistä muiden tekniikoiden rinnalla.
Hoito suunnitelma tehdään aina asiakaskohtaisesti eikä palvelu automaattisesti sisällä joitain tekniikoita esim. hierontaa tai manipulaatioita. Ne sisällytetään hoitoon, jos tilanne sitä vaatii.
Usein lihaskivut ja kireydet ovat vain seurausta jostain muusta ongelmasta – lihas oireilee, mutta varsinainen syy voi olla esimerkiksi nivelten liikerajoituksissa, hermoston kuormituksessa tai faskian kireydessä. Osteopaattisessa hoidossa pureudutaan näihin taustalla oleviin tekijöihin, jolloin hoito on tehokkaampaa.
OSTEOPATIA VAI HIERONTA – MITÄ EROA?
Hieronnassa keskitytään pääasiassa lihasten ja muiden pehmytkudosten käsittelyyn. Hieronta sopii hyvin lihasjännityksiin, rasituksen aiheuttamaan lihaskipuun ja kehon palautumisen tukemiseen.
Koulutuksen kesto on 4 vuotta, joten osteopatiassa lähestymistapa on laajempi. Osteopaatti tutkii oireen taustaa ja kehon toimintaa kokonaisuutena sekä käyttää hoitona esimerkiksi pehmytkudoskäsittelyä, nivelten mobilisointia ja muita manuaalisia tekniikoita.
Lyhyesti:
-
Hieronta keskittyy enemmän lihasten käsittelyyn.
-
Osteopatiassa pyritään selvittämään myös, miksi oire syntyy ja miten kehon toimintaa voidaan parantaa kokonaisuutena.
Jos sama vaiva toistuu jatkuvasti, pelkkä oireen käsittely ei välttämättä riitä, silloin kannattaa tutkia, mistä oire voisi johtua.
Menetelmät eivät sulje toisiaan pois, mutta kyse on eri hoitomuodoista. Osteopaatti voi sisällyttää hierontaa osaksi osteopaattista hoitoa, mutta hieronta itsessään ei sisällä osteopatiaa. Osteopaattisessa hoidossa hieronta voi siis olla yksi käytettävistä hoitomenetelmistä muiden tekniikoiden rinnalla.
Suomessa osteopatia koulutus kestää neljä vuotta ja on valviran hyväksymä terveydenhuollon ala. Koulutuksen aikana perehdytään perusteellisesti tuki- ja liikuntaelimistön lisäksi myös hermoston, verenkiertoelimistön, hengityselimistön ja ruoansulatuselimistön toimintaan. Osteopaatti tunnistaa tilanteet, joissa asiakkaan on tarkoituksenmukaista hakeutua lääkärin tai muun terveydenhuollon ammattilaisen arvioon, ja osaa tarvittaessa ohjata asiakkaan eteenpäin.
Yleisimmät syyt hakeutua osteopatiaan:
-
Selkäkivut
-
Niska- ja hartiaseudun jännitystilat
-
Päänsärky ja migreeni
-
Nivelongelmat
-
Hermopinteet ja puutumiset
-
Välilevyn ongelmat
-
Rasitusvammat
-
Ryhtiongelmat
-
Stressi
-
Alaraajojen ja yläraajojen ongelmat
-
Liikerajoitukset
-
Vatsavaivat
-
Purentaongelmat
-
Hengitysongelmat
Palvelu sopii kaikille – niin ennaltaehkäisevään kehonhuoltoon kuin akuutin kivun, kroonisten vaivojen tai yleisen jäykkyyden ja stressin lievittämiseen.
Osteopatiassa emme myy aikaa, vaan hoitoa. Jokainen hoitokerta suunnitellaan ja toteutetaan yksilöllisesti asiakkaan tilanteen mukaan.
Keholla on rajallinen kyky vastaanottaa hoitoa kerrallaan, minkä vuoksi kaikkia mahdollisia vaivoja ei ole tarkoituksenmukaista hoitaa samalla käynnillä. Usein parhaat ja kestävimmät tulokset saavutetaan, kun hoito etenee vaiheittain. Osteopatiassa määrä ei korvaa laatua. Enemmän hoitoa ei automaattisesti tarkoita parempaa lopputulosta – usein päinvastoin. Tarkasti kohdennettu ja oikea-aikainen hoito antaa keholle parhaat edellytykset palautua ja toimia paremmin.
Hoidot toteuttaa Hanne, osteopaatti, koulutettu hieroja sekä Timo, koulutettu hieroja, 2. vuoden osteopaattiopiskelija
Tervetuloa hoitoon!
Huom!
Hannelle varattavissa myös aikoja Valmennuskeskus Vuoren toimisteelle, Levysepänkatu 28, Järvenpää